Ruotsissa väkivaltaisia mellakoita

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet HS, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.04.2022

Ruotsissa oli pääsiäisenä väkivaltaisia mellakoita. Mellakoitsijat sytyttivät tulipaloja ja polttivat koulun Malmössä.

Ruotsin mellakat jatkuivat useita päiviä. Mellakoitsijat sytyttivät palamaan rakennuksia ja autoja. Mellakoitsijat polttivat myös koulun Malmössä. Mellakoitsijat ottivat yhteen poliisin kanssa ja heittelivät poliisia kivillä. Mellakoita oli eri puolilla Ruotsia.

Mellakat alkoivat, kun äärioikeistolainen tanskalainen poliitikko Rasmus Paludan saapui Ruotsiin puhumaan. Paludan on Stram Kurs -puolueen johtaja. Ihmiset kokoontuivat vastustamaan Paludania. Pian kokoontumiset muuttuivat mellakoiksi. Paludan on esimerkiksi polttanut Koraaneita alueilla, joilla asuu paljon muslimeja.

Mellakoissa loukkaantui kymmeniä poliiseja ja sivullisia ihmisiä. Ruotsin poliisin mukaan tilanne on vakava. Ruotsin poliisi epäilee, että mellakoihin osallistuneilla on yhteyksiä rikollisjengeihin. Poliisin mukaan mellakoilla oli tarkoitus vaikuttaa yhteiskuntaan ja poliisiin. Poliisin mukaan rikolliset käyttävät hyväkseen mellakoita, jotta he voivat aiheuttaa turvattomuutta.

Ruotsin oikeusministeri Morgan Johansson sanoo, että Ruotsissa ei hyväksytä väkivaltaa. Johanssonin mukaan mellakoihin osallistuneet haluavat levittää vihaa ja väkivaltaa. Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson sanoi viime viikolla, että kaikki väkivalta on väärin.

Mellakoita oli Linköpingissä, Norrköpingissä, Tukholmassa, Örebrossa, Landskronassa ja Malmössä.

Ruotsissa oli pääsiäisenä laajoja ja vakavia mellakoita. Malmössä poltettiin lauantaina 16. huhtikuuta myös linja-auto (kuvassa).

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)