Ruotsin väkivalta huolestuttaa

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, STT, HS
Kuva: AFP / Lehtikuva / Stefan Jerrevang
Uutinen julkaistu: 03.10.2023

Ruotsi yrittää pysäyttää väkivaltaisuudet. Ruotsissa tehdään väkivaltarikoksia tosi paljon. Ruotsin väkivaltaisuuksissa kuoli syyskuussa 12 ihmistä.

Ruotsin viranomaiset ja poliisi yrittävät löytää keinoja, joilla väkivalta saadaan loppumaan. Pelkästään syyskuussa väkivaltaisuuksissa kuoli 12 ihmistä. Yksi ihminen kuoli räjähdyksessä, muut ammuttiin. Ruotsissa on käytetty räjähteitä erilaisiin hyökkäyksiin tänä vuonna yli 130 kertaa. Ruotsin poliisin mukaan iskujen tekijät ovat rikollisjengien jäseniä.

Ruotsin väkivallan taustalla on rikollisjengien taistelu. Jengit taistelevat esimerkiksi siitä, kuka hallitsee huumekauppaa. Ruotsin poliisi on erityisen huolestunut siitä, että rikollisjengeissä on mukana alaikäisiä lapsia. Lapset joutuvat tekemään jengeissä raakoja väkivaltarikoksia. Lapsia on myös kuollut väkivaltaisuuksissa. Monet rikollisjengien jäsenet ovat perheistä, jotka ovat maahanmuuttajia.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson sanoi viime viikolla, että Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut. Kristerssonin mukaan Ruotsin lakeja pitää kiristää. Ruotsin entinen pääministeri Magdalena Andersson ehdotti, että Ruotsi kutsuu armeijan poliisin tueksi. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Richard Jomshof ehdotti, että Ruotsissa otetan käyttöön ulkonaliikkumiskielto. Jomshof halusi myös alentaa oikeudellisen vastuun ikärajaa rikoksi kolmeentoista vuoteen. Ikäraja on nyt 15 vuotta.

Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson ja oikeusministeri Gunnar Strömmer kuvattiin tiedotustilaisuudessa Tukholmassa 29. syyskuuta. Kuva: AFP / Lehtikuva / Anders Wiklund

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)