Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson vierailee Suomessa

Teksti: Petri Kiuttu, Maria Österlund, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.12.2021

Ruotsin uusi pääministeri Magdalena Andersson saapuu Suomeen keskiviikkona. Kyseessä on uuden pääministerin ensimmäinen ulkomaanmatka.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson saapuu vierailulle Helsinkiin keskiviikkona 8. joulukuuta. Hän tapaa Suomessa pääministeri Sanna Marinin ja presidentti Sauli Niinistön. Andersson ja Marin keskustelevat Ruotsin ja Suomen suhteista ja muista ajankohtaisista asioista.

Ruotsin valtiopäivät valitsi Magdalena Anderssonin pääministeriksi marraskuun lopussa. Anderssonin puolue on sosiaalidemokraatit. Andersson on sosiaalidemokraattien puheenjohtaja.

Magdalena Andersson valittiin jo aiemmin marraskuussa pääministeriksi. Hänen täytyi kuitenkin erota, koska Ruotsin puolueille tuli riitaa esimerkiksi valtion budjetista.

Sosiaalidemokraatit on Ruotsin hallituksen ainoa puolue. Koska hallituksessa ei ole muita puolueita, sosiaalidemokraatit tarvitsevat myös muiden puolueiden tukea.

Magdalena Andersson on 54-vuotias. Hän oli valtiovarainministeri Ruotsin aiemmassa hallituksessa. Aiemman hallituksen pääministeri oli Stefan Löfven.

Magdalena Andersson on Ruotsin ensimmäinen naispuolinen pääministeri.

(Muokattu 9.12.2021.)

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)