Prinssi Philip on kuollut

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.04.2021

Prinssi Philip on kuollut 99-vuotiaana. Philip oli Britannian kuningattaren Elisabetin puoliso.

Prinssi Philipin kuolemasta kerrottiin viime perjantaina. Prinssi Philip olisi täyttänyt 100 vuotta kesäkuussa.

Philip syntyi Kreikassa 10. kesäkuuta 1921. Hänen isänsä oli prinssi Andreas, joka oli Kreikan kuninkaan poika.

Prinssi oli naimisissa Britannian kuningattaren Elisabetin kanssa 73 vuotta. Philip ja Elisabet menivät naimisiin vuonna 1947. Kerrotaan, että Elisabet ihastui pitkään ja komeaan prinssiin jo teinityttönä.

Philip palveli 1940-luvulla Britannian laivastossa. Kun Elisabetista tuli kuningatar vuonna 1952, Philip keskittyi tukemaan vaimoaan.

Philip auttoi nuorisoa

Prinssi Philipillä oli paljon tehtäviä. Hän oli noin 800 järjestön tai yhdistyksen suojelija tai puheenjohtaja. Hän tuki varsinkin sellaisia järjestöjä ja tapahtumia, jotka auttoivat nuoria. Philip harrasti purjehdusta, pooloa ja lentämistä.

Philip jäi eläkkeelle vuonna 2017. Hän oli ikäänsä nähden hyvässä kunnossa. Mutta tänä keväänä hän oli sydänleikkauksessa.

Elisabetilla ja Philipillä on neljä lasta: kruununprinssi Charles, prinsessa Anne sekä prinssit Andrew ja Edward.

Prinssi Philipin kuolema on jättänyt valtavan tyhjyyden kuningatar Elisabetin elämään. Näin kertoi prinssi Andrew.

–   Me olemme menettäneet kansakunnan isoisän, Andrew sanoi myös.

Philip haudataan ensi lauantaina. Hautajaisiin osallistuu vain 30 vierasta. Syynä ovat koronarajoitukset.

Lähde: STT

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste