Pohjois-Korea uhkailee jälleen sodalla

Teksti: lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.03.2013

Pohjois-Korea on maailman eristäytyneimpiä valtioita. Nuori Kim Jong-un johtaa maata itsevaltaisesti.

Korean niemimaan kahden valtion suhteet ovat jälleen kiristyneet. Pohjois-Korea on uhkaillut toistuvasti naapuriaan Etelä-Koreaa. Pohjois-Korea uhkaa sodalla. Uhkailut johtuvat maiden välisestä saarikiistasta sekä YK:n julistamista talouspakotteista. Pohjois-Korea syyttää pakotteista Etelä-Korean lisäksi erityisesti Yhdysvaltoja. Etelä-Korea on Yhdysvaltojen liittolainen. Pohjois-Korea on kommunistinen ja eristäytynyt diktatuuri, jonka kansalaiset kärsivät nälänhädästä. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Pohjois-Korean valtavia vankileirejä on laajennettu, rajavalvontaa tiukennettu ja rangaistuksia kovennettu. Pohjois-Korean ihmisoikeustilanne on surkea.

Pohjois-Koreaa johtaa Kim Jong-un. Hän vaikuttaa isäänsä ja edeltäjäänsä Kim Jong-iliä leppoisammalta ja mukavammalta johtajalta. Kim Jong-il eli Rakas johtaja kuoli vuoden 2011 lopulla. Kim Jong-un eli Suuri seuraaja on kuitenkin osoittanut olevansa kova ja itsevarma itsevaltias, joka valmistelee päämäärätietoisesti toimintakykyistä ydinasetta.

Kim Jong-un on melko nuori johtaja. Hänen tarkkaa syntymävuottaan ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan joko 1983 tai 1984. Hänellä on luultavasti vaimo, toveri Ri Sol-ju. Varmaa ei kuitenkaan ole, onko nainen todella diktaattorin vaimo, vai onko kyseessä julkisuustemppu.

Pohjois-Korea on uhannut Yhdysvaltoja ydinaseiskulla ja irtisanonut sopimukset, joissa pohjoinen ja etelä lupaavat olla aloittamatta sotaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)