Obama tapasi Pohjoismaiden johtajat

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.09.2013

Yhdysvaltojen presidentti tapasi Tukholmassa koko Pohjoismaiden johdon.

Barack Obaman vierailu sattui mielen- kiintoiseen aikaan, sillä Yhdysvallat valmistelee parhaillaan sotilaallista iskua Syyriaan. Vierailun tärkeimpiin puheen- aiheisiin kuului hyökkäys Syyriaan. Obama toivoi hyökkäykselle laajaa kansainvälistä tukea.

Syyrian hallitus on ilmeisesti käyttänyt kemiallisia aseita kansalaisiaan vastaan. Obaman mukaan iskun painavin peruste on kansainvälisten sääntöjen noudattaminen. Sauli Niinistö toivoi, että ratkaisu löytyy YK:n avulla.

– Kemiallisten aseiden käyttö on vakava asia. Se on myös rikos ihmisyyttä vastaan. YK:n turvaneuvostolla on asiassa suuri vastuu, Niinistö totesi.

Suomi tuomitsi muiden Pohjoismaiden tavoin Syyrian toimet. Suomi yhtyi näkemykseen, että nyt on tarvetta ”voimakkaille kansainvälisille toimille”.

Obama jatkoi matkaansa Ruotsin jälkeen Venäjälle. Venäjällä hän yritti saada Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia taipumaan siihen, että Putin antaisi YK:n turvallisuusneuvostolle valtuutuksen iskuun.

Ruotsissa keskusteltiin myös vakoilusta. Obama vakuutti, että USA:n hallitus ei vakoile tavallisten kansalaisten sähköposteja ja puhelimia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)