New Yorkin Keskuspuisto on entistä turvallisempi

Teksti: Hannu Virtanen, lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.03.2013

Keskuspuisto eli Central Park on New Yorkin tunnetuin viheralue.

Vuonna 1981 New Yorkin Keskuspuistossa tehtiin 731 ryöstöä. Viime vuonna niitä oli vain 15. New Yorkin keskellä sijaitsee suuri puisto, jota kutsutaan Keskuspuistoksi. Puisto oli aiemmin varsinkin pimeään aikaan hyvin vaarallinen paikka. Puistoa hallitsivat narkomaanit, raiskaajat ja ryöstäjät. Nyt tilanne on muuttunut, ja kaupungin asukkaat, myös vanhukset, ovat palanneet puistoon.

Puiston käyttäjät kiittelevät poliisia. He sanovat, että poliisien toiminta on rauhoittanut puiston. Poliisi pitää myös tiukasti kiinni säännöstä, jonka mukaan puistossa ei saa oleskella yöllä. Oleskelukielto alkaa aina kello yhdeltä yöllä.

Myös muualla New Yorkin alueella ryöstöt ja väkivalta ovat vähentyneet. Suuntaus on jatkunut jo yli 20 vuotta. Ja myös monista muista Yhdysvaltojen suurkaupungeista on tullut entistä turvallisempia.

Keskuspuisto eli Central Park on New Yorkin suurin puistoalue. Puistossa on yli 90 kilometriä polkuja ja kävelyteitä. Nämä antavat erinomaisen mahdollisuuden esimerkiksi lenkkeilyyn tai rullaluisteluun. Myös erilaisia pallopelejä pelataan paljon. Monien elokuvien ja tv-sarjojen kautta Keskuspuistosta on tullut yksi maailman tunnetuimmista puistoista.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)