Nepal tarvitsee paljon apua

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.05.2015

Punainen Risti kaipaa pikaista apua Nepaliin. Se tarvitsee ainakin 81 miljoonaa euroa Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseen.

Nepalissa sattui toinen voimakas maanjäristys 12. toukokuuta. Ensimmäinen maanjäristys sattui vajaa kuukausi sitten. Huhtikuun lopulla kuoli 8 500 ihmistä. Uusi järistys surmasi kenties satoja lisää. Näiden lisäksi Nepalissa on sattunut useita jälkijäristyksiä.

Sadat ihmiset olivat viikonloppuna kadoksissa. Singatin kaupungissa myös useita avustustyöntekijöitä on kadonnut. Singati sijaitsee kahdeksan tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Kathmandusta.

– Lähes kaikki talot ovat romahtaneet. Tätä voi kutsua täydelliseksi tuhoksi, SPR:n avustustyöntekijä Mirva Helenius kertoi STT:lle.

Suurin osa nepalilaisista yöpyy teltoissa ulkona, koska he pelkäävät uusia järistyksiä. SPR:n mukaan avustustoimia vaikeuttaa myös  monsuunikausi eli voimakas sadekausi, joka alkaa pian.

Nepal sijaitsee Himalajan vuoristossa. Alue on erityisen herkkää maanjäristysaluetta. Himalaja sijaitsee mannerlaattojen risteyksessä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)