Nälänhätä uhkaa Jemeniä

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.12.2018

Jemenissä on ollut sota kolmen vuoden ajan. Puolet Jemenin väestöstä uhkaa kuolla nälkään. Rauhasta neuvotellaan joulukuussa Tukholmassa.

Jemen sijaitsee Arabian niemimaan eteläkärjessä. Jemenin naapuri- maita ovat Saudi-Arabia ja Oman. Jemen on Lähi-idän köyhin maa. Sota on tehnyt Jemenin asukkaiden elämästä kärsimystä.

YK:n mukaan puolet Jemenin väestöstä kärsii nälänhädästä. Jemenissä on 28 miljoonaa asukasta, joten ainakin 14 miljoonaa ihmistä voi kuolla nälkään. 85 000 lasta on kuollut sodan aikana.

Jemenin sota on sisällissota, jota ulkopuoliset valtiot tukevat. Huthikapinalliset taistelevat hallituksen joukkoja vastaan. Kapinallisia tukevat Iran ja naapurimaa Oman. Presidentti Hadin hallituksen joukot saavat apua Saudi-Arabialta, Yhdysvalloilta ja Britannialta. Vallasta Jemenissä taistelevat käytännössä Iran ja Saudi-Arabia.

Jemenin sodan rauhanneuvottelut pidetään Ruotsissa joulukuun alussa. Neuvottelut käydään huthikapinallisten ja Jemenin hallituksen välillä.

Aiemmat rauhanneuvottelut ovat epäonnistuneet. Syyskuussa kapinalliset eivät tulleet neuvottelupöytään. Neuvottelut järjestettiin silloin Sveitsin Genevessä. n

Lähteet HS, Metro, Aftonbladet, Expressen

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)