Moskovan terrori-iskussa kuoli ainakin 137 ihmistä

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, HS, Yle
Kuva: Lehtikuva / AFP / Russian Emergency Ministry
Uutinen julkaistu: 25.03.2024

Aseistetut terroristit hyökkäsivät perjantai-iltana konserttisaliin Moskovassa. Hyökkäyksessä kuoli ainakin 137 ihmistä ja yli 180 loukkaantui.

Terroristit iskivät perjantai-iltana konserttisaliin Venäjän pääkaupungissa Moskovassa. Terroristit hyökkäsivät Crocus City Hall -konserttisaliin ja avasivat tulen. Konserttisalissa oli alkamassa suositun venäläisen Picnic-yhtyeen konsertti. Konserttisali sijaitsee Moskovan lähellä Krasnogorskissa. Konserttisaliin mahtuu 6 000 katsojaa.

Konserttisali syttyi hyökkäyksen aikana tuleen ja tuhoutui. Terrori-iskussa kuoli ainakin 137 ihmistä ja yli 180 loukkaantui.

Venäjän viranomaiset ovat ottaneet kiinni 11 ihmistä. Neljä epäiltyä oli oikeudessa jo sunnuntaina. Pidätettyjä epäillään iskun tekijöiksi.

Kaikki neljä pidätettyä ovat miehiä. Ainakin kolme miestä on  kotoisin Tadžikistanista. Venäjän valtillisen median mukaan kolme epäiltyä on jo myöntänyt, että he ovat syyllisiä. Vapaa venäläinen uutispalvelu Meduza kertoo, että syytettyjä on kidutettu.

Isis ilmoittautui iskun tekijäksi

Terrori-iskun tekijäksi ilmoittautui Isis-K, joka on terroristijärjestö Isisin haara. Isis-K toimii Kaukasuksen alueella. Isis on myös julkaissut videoita, jotka on kuvattu konserttisalissa. Isis ilmoittaa, että terrori-isku kuuluu taisteluun islamin vihollisia vastaan.

Isis on ääri-islamilainen terroristijärjestö. Isis on syyllistynyt moniin vakaviin terrori-iskuihin.

Yhdysvallat vahvistaa, että Isis on terrori-iskun tekijä. Yhdysvallat varoitti terrori-iskusta amerikkalaisia, jotka asuvat Venäjällä maaliskuun alussa. Yhdysvallat varoitti iskusta myös Venäjän johtoa. Venäjän presidentin Vladimir Putin sanoi, että Yhdysvaltojen varoitus oli pelottelua ja kiihotusta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui lauantaina televisiossa. Putin vannoi, että terrori-iskun tekijät saavat rangaistuksen. Putin vakuutti, että iskun tekijät on jo löydetty. Putin ei maininnut puheessaan terroristijärjestö Isisiä. Putin kertoi, että terrori-iskun tekijät olivat pakomatkalla kohti Ukrainaa.

Myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB sanoo, että terrori-iskulla on yhteys Ukrainaan. FSB:n mukaan tekijät olivat matkalla Venäjän ja Ukrainan rajalle.

Ukraina sanoo, että sillä ei ole tekemistä iskun kanssa. Myös Yhdysvaltojen ulkoministeriö sanoo, että Ukraina ei ole syyllinen iskuun.

Terrori-isku on järkyttänyt Venäjällä. Myös monien valtioiden johtajat ovat lähettänet surunvalittelut Venäjälle. Venäjällä oli kansallinen surupäivä sunnuntaina. Venäjän pääkaupungissa Moskovassa on peruttu toistaiseksi kaikki yleisötapahtumat ja kulttuuritapahtumat.

Konserttihallin eteen oli tuotu kukkia terrori-iskun uhreille. Kuva: Lehtikuva / AFP / Olga Maltseva

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)