Monet siirtolaiset pyrkivät Italiaan

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 31.05.2021

Tänä keväänä Italiaan on tullut enemmän siirtolaisia kuin viime vuonna. Sadat siirtolaiset ovat hukkuneet Välimereen, kun he ovat pyrkineet Libyasta Italiaan.

Afrikasta on tullut tänä vuonna Eurooppaan 24 000 siirtolaista. Määrä on suunnilleen sama kuin viime vuonna. Mutta tänä vuonna Italiaan on pyrkinyt paljon enemmän ihmisiä kuin viime vuonna.

Koronapandemia vähensi siirtolaisten määrää viime vuonna. Tänä vuonna avustusjärjestöt arvioivat, että koronapandemia lisää siirtolaisten määrää. Koronatauti on lisännyt taloudellisia ongelmia monissa Afrikan maissa. Se lisää ihmisten halua lähteä Eurooppaan.

Lampedusan saari sijaitsee Välimeressä Italian ja Libyan puolivälissä. Lampedusa kuuluu Italialle. Siksi monet siirtolaiset menevät ensin sinne. Sieltä he pyrkivät muualle Italiaan ja muihin Euroopan maihin.

Viime viikkoina Lampedusalle on tullut tuhansia uusia siirtolaisia Libyasta ja muista Afrikan maista. Matka on vaarallinen. Sadat siirtolaiset ovat hukkuneet tänä vuonna. Heitä on kuljetettu veneillä, jotka ovat huonossa kunnossa.

Lähde: Yle

Kuuntele juttu

Yksi kommentti artikkeliin ”Monet siirtolaiset pyrkivät Italiaan”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste