Lampedusa on pieni saari täynnä siirtolaisia

Teksti: Maria Österlund, lähteet HBL, TT, HS
Kuva: AFP / Lehtikuva / Zakaria Abdelkafi
Uutinen julkaistu: 19.10.2023

Italian Lampedusan saarelle saapuu suuri määrä siirtolaisia ja pakolaisia. Pieni saari ja koko Italia pyytävät nyt apua muilta mailta.

Lampedusaan saapuu joka päivä useita veneitä täynnä ihmisiä. Osa ihmisistä pakenee sotaa, osa haluaa tulla Eurooppaan hakemaan työtä, koulutusta ja parempaa elämää.

Veneet ovat lähteneet Tunisiasta. Ihmiset tulevat eri Afrikan maista: Sudanista, Malista, Etiopiasta, Norsunluurannikolta, Tunisiasta, Guineasta ja Libyasta.

Veneet tulevat Lampedusan saarelle, koska Tunisiasta matka sinne on vain 130 kilometriä.

Matka on silti vaarallinen. Monet veneet ovat pieniä ja huonoja, ja salakuljettajat laittavat veneisiin liikaa ihmisiä.

Lampedusa on pieni saari, jossa on vain 6 000 asukasta. Sinne saapui syyskuun puolivälissä yhden päivän aikana sata venettä ja 7 000 siirtolaista. Saari on liian pieni niin suurelle ihmismäärälle.

Lampedusasta siirtolaiset lähetetään muualle Italiaan. Siirtolaisia on Italiassa kuitenkin niin paljon, että kaikki vastaanottokeskukset ovat täynnä.

Siirtolaisille on vaikea löytää paikkaa. Italiasta on hakenut turvapaikkaa tänä vuonna jo 130 000 ihmistä.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vieraili Lampedusassa syyskuussa. Hän sanoi, että koko EU:n pitää jakaa vastuu maahanmuuttajista.

Lampedusa on pieni Italian saari. Se sijaitsee Maltan ja Tunisian välissä. Kartta: Wikimedia Commons, Heidi Ahlström

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)