Kuubassa on paljon lääkäreitä ja vähän rahaa

Teksti: Betty Marschan
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.05.2020

Tähän mennessä Kuuba on pärjännyt hyvin taistelussa koronavirusta vastaan. Silti Kuuban talous on huonossa kunnossa.

Koronavirus levisi saarivaltio Kuubaan maaliskuun alussa. Kolme turistia oli saanut koronaviruksen, jonka he levittivät kuubalaisille.

Kuuba oli kuitenkin valmistautunut viruksen leviämiseen. Kuuba suunnitteli jo tammikuussa, miten se taistelisi koronavirusta vastaan.

Kun virus tuli Kuubaan, Kuuba oli valmiina. Maa sulki rajansa ja otti heti käyttöön erilaisia sääntöjä, joiden tavoite oli estää viruksen leviäminen.

Kuubassa on paljon lääkäreitä

Kuubassa on enemmän lääkäreitä kuin muissa maissa. Kuubassa on noin 8 lääkäriä tuhatta ihmistä kohden. Suomessa on melkein neljä lääkäriä tuhatta ihmistä kohden.

Koronakriisin aikana Kuuba on lähettänyt lääkäreitä ja sairaanhoitajia moniin maihin, esimerkiksi Italiaan ja Kiinaan. Huhtikuun lopussa yli 200 kuubalaista lääkäriä matkusti Etelä-Afrikkaan. Heidän tehtävänsä on auttaa kaikkia, joille koronavirus on aiheuttanut koronavirustaudin. Tuhannet kuubalaiset lääkärit työskentelevät eri puolilla maailmaa. Näin Kuuba voi myös tienata rahaa.

Kuuban suuri ongelma on, että rahaa on liian vähän. Koronakriisin takia talous on vielä huonompi kuin ennen. Yleensä Kuuba saa suuren osan rahoistaan turistien kautta. Nyt turistit eivät saa matkustaa Kuubaan, koska rajat ovat kiinni.

Kun Kuuba lähettää lääkäreitä muihin maihin, se voi vahvistaa talouttaan. Nyt sairaanhoito on Kuuballe tärkeä vientituote.

Lähteet Suomen kuvalehti, WHO, BBC

Yksi kommentti artikkeliin ”Kuubassa on paljon lääkäreitä ja vähän rahaa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)