Kreikan ja Espanjan työttömyys huolestuttaa

Teksti: PK, lähde HS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.01.2013

Kreikka on ollut vakavassa talouskriisissä jo kolmen vuoden ajan. Tätä ennen Kreikan johto eli yli varojensa.

Euroalueen työttömyys kohosi viime vuoden lopulla 11,8 prosenttiin. Vuonna 2011 työttömyysprosentti oli 10,6. Euroalueen muodostavat euroa raha- yksikkönään käyttävät maat. 17 euromaassa on melkein 19 miljoonaa työtöntä. Hälyttävimpiä luvut ovat Etelä-Euroopassa, Välimeren alueen maissa.

Kreikassa kaikista työikäisistä työttömänä on joka neljäs. Nuorisotyöttömyys on melkein 58 prosenttia. Espanjassa koko väestöstä työttömänä on 26,6 prosenttia. Nuorista työttömänä on reilusti yli puolet.

Kansainvälisen Punaisen Ristin pääjohtajan Yves Accordin mukaan Eurooppa on maailman uusi kriisialue. Hänen mukaansa köyhyys lisääntyy huolestuttavasti etenkin eteläisen Euroopan maissa. Samalla ääriliikkeiden kannatus kasvaa. Pelkona ovat rajut mellakat ja jopa Pohjois-Afrikan kalataiset kansannousut. Myös europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari ja Tarja Cronberg ovat varoittaneet ääri- liikkeiden nousun vaaroista. Heidän mukaansa ihmisten nälkä ja köyhyys ovat vaarallisia aseita näille aatteille.

Kreikka on ollut vakavassa talouskriisissä jo kolmen vuoden ajan. Tätä ennen Kreikan johto eli yli varojensa. Nyt Kreikassa on menossa erittäin tiukka säästöohjelma, joka vaikuttaa erityisesti tavallisten ihmisten elämään.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)