Koronavirus leviää nyt Brasiliassa ja Intiassa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.06.2020

Koronaviruksen seurauksena on kuollut yli 400 000 ihmistä maailmassa. Tartuntoja on yli seitsemän miljoonaa.

Koronavirukseen on kuollut koko maailmassa yli 406 000 ihmistä. Maailmassa on yli seitsemän miljoonaa koronavirustartuntaa. Neljännes kuolemista on sattunut Yhdysvalloissa. Koronavirus leviää erityisen nopeasti  Brasiliassa ja Intiassa.

Suomessa koronavirukseen on kuollut 324 ihmistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tietojen mukaan Suomessa sattui yksi uusi koronakuolema tiistaina. Suomessa on varmistettiin tämän viikon alussa 24 uutta koronatartuntaa.

Suomessa oli tiistaina 11. kesäkuuta yhteensä 7 025 koronavirustartuntaa. 5 800 ihmistä oli parantunut koronaviruksesta Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n mukaan koronavirus ei leviä enää Suomessa nopeasti. Maailman terveysjärjestö WHO muistuttaa kuitenkin, että koronaviruksen aiheuttama kriisi ei ole ohi. Koronavirus leviää edelleen maailmalla. Viime aikoina koronavirus on levinnyt nopeasti Keski-Amerikassa.

Lähteet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)