Koronaviruksesta leviää jälleen uusi muunnos

Teksti: Teksti Markku Juusola, lähteet Yle, Helsingin Sanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 01.12.2021

Koronaviruksesta on jälleen syntynyt uusi muunnos. Se on löytynyt Etelä-Afrikasta. Sen nimeksi on annettu omikron. Vielä ei tiedetä, onko se haitallisempi kuin aiemmat koronavirukset.

Kymmenet maat ovat kieltäneet matkat Etelä-Afrikkaan ja Etelä-Afrikasta. Ne haluavat estää omikronin leviämistä.

Virukset ovat eliöitä, jotka muuttuvat helposti ja nopeasti. Uusia ja muuttuneita viruksia kutsutaan muunnoksiksi tai varianteiksi. Yhtä koronaviruksen muunnosta kutsutaan deltamuunnokseksi.

Omikronista tiedetään vielä vähän. Se leviää luultavasti helpommin kuin aiemmat koronavirukset.

Vielä ei tiedetä, että tehoavatko nykyiset rokotteet omikroniin. Lääkeyhtiö Modernan toimitusjohtaja Stephane Bancel kuitenkin arvioi, että nykyiset rokotteet tehoavat omikroniin heikommin kuin koronaviruksen aiempiin muunnoksiin. Lääkeyhtiöt kehittävät jo uutta rokotetta omikronia vastaan. Suomessa on havaittu muutamia tapauksia, joissa epäillään omikrontartuntaa.

Rajoitukset tiukkenevat myös Suomessa

Suomessa hallitus kiristää hieman rajoituksia. Hallitus suosittelee, että työntekijät tekevät etätyötä. Tapahtumiin ja ravintoloihin tulee alueellisia rajoituksia, jos virus leviää alueilla. Koronapassin käyttöä lisätään. Hallitus ottaa käyttöön kovempia keinoja parin viikon päästä, jos nämä keinot eivät tehoa.

Suomessa rokotukset etenevät, vaikka vauhtia on moitittu hitaaksi. Kaikille aikuisille suositellaan kolmatta rokotusta sen jälkeen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut kuusi kuukautta. Ensin rokotetaan yli 60-vuotiaita ja muita ihmisiä, joilla on suuri riski saada vakava koronatauti. Myös 5-11-vuotiaiden lasten rokotuksia suunnitellaan.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)