Kiinan ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.02.2023

Kiinan ja Yhdysvaltojen välit ovat huonontuneet. Syynä on kiinalainen pallo, joka kulki Yhdysvaltojen yläpuolella. Yhdysvallat ampui pallon alas.

Yhdysvallat ampui kiinalaisen pallon alas lauantaina. Yhdysvallat haluaa, että pallosta saadaan tarkempaa tietoa.

Yhdysvaltojen mukaan pallo oli kiinalainen vakoilulaite. Yhdysvallat sanoo, että pallo tarkkaili ja kuvasi sotilaskohteita Yhdysvalloissa.

Kiinan mukaan pallo ei ollut vakoilulaite. Kiina sanoo, että pallo teki säähavaintoja. Pallo eksyi reitiltään ja ajautui Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltojen ulkoministerin Antony Blinkenin piti matkustaa Kiinaan sunnuntaina. Matka kuitenkin peruuntui, koska Kiina suuttui Yhdysvalloille. Kiina ilmoitti viikonloppuna, että se aikoo vastata Yhdysvaltojen tekoon.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden onnitteli lauantaina lentäjiä, jotka ampuivat kiinalaisen pallon alas. Yhdysvaltain armeijan F22-hävittäjälentokone ampui pallon alas lauantaina Etelä-Carolinassa. Presidentti Joe Biden kuvattiin Hagerstownin lentokentällä Maylandissa 4. helmikuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)