Kiinalainen vuohen vuosi alkoi

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.02.2015

Viime viikolla vietettiin kiinalaista uutta vuotta. Helmikuun 18. päivänä juhlittiin ja paukuteltiin ilotulitteita vuohen vuoden alkamisen kunniaksi.

Kiinalaisessa kalenterissa jokin eläin edustaa jokaista vuotta. Eläimiä ovat vuohi, rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, apina, kukko, koira ja sika.

Kiinalaiset uskovat, että lapset saavat sen eläimen ominaisuuksia, jonka vuonna he ovat syntyneet. Kiinalaiset pitävät vuohia rauhallisina eläiminä. Siksi tänä vuonna syntyneet lapset ovat rauhallisia ja rentoja. Vuohi-ihmiset myös rakastavat rauhaa.

Kiinalaisen kalenterin uusi vuosi on toisen uudenkuun aikaan talvipäivänseisauksen jälkeen. Kiinalainen uusi vuosi alkaa siis meidän kalenterissamme 21. tammikuuta ja 19. helmikuuta välillä.

Uusi vuosi on vuoden tärkein ja pisin loma-aika Kiinassa. Silloin kiinalaiset tapaavat sukulaisiaan ja ystäviään. Koteja koristellaan punaisilla paperikoristeilla. Punainen on onnen väri. Lapset saavat rahalahjoja punaisissa kirjekuorissa. Joissakin työpaikoissa työntekijät saavat ylimääräisen palkan.

Seuraavaksi kiinalaiset viettävät kevätjuhlaa. Se voi kestää kaksi viikkoa.

Kiina on maailman väkirikkain maa. Siellä on 1,4 miljardia asukasta. Viidennes maailman ihmisistä on kiinalaisia.

Lähteet Epoch Times, Wikipedia

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)