Italialaiset innostuivat uudelleen pyöräilystä

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.06.2013

Pyöräily kasvattaa suosiotaan Italiassa.

Yksi syy pyöräilyn uuteen suosioon on maan vaikea taloudellinen tilanne. Ihmiset säästävät polttoainekustannuksissa pyöräilemällä. Kyse on myös käytännöllisyydestä. Monet ovat kyllästyneet valtaviin liikenneruuhkiin autoteillä.

– Ihmiset ovat löytäneet uudelleen pyöräilyn. Se on helppoa, yksinkertaista ja nopeaa lyhyillä matkoilla, kertoo Italian pyöräilyn ystävät -seuran johtaja Giulietta Pagliaccio. Pagliaccion mukaan Italian pääkaupungissa Roomassa on kuitenkin edelleen vaikea pyöräillä. Rooma on täynnä pieniä ja ruuhkaisia kujia, joilla on vaikea ajaa pyörällä. Ajoväyliä tukkivat usein roskat ja romu.

Viime vuosikymmenellä Roomassa kokeiltiin yleisiä kaupunkipyöriä. Kokeilu epäonnistui, sillä pyörät varastettiin.

Milanossa tilanne on toisenlainen. Sekä paikalliset että matkailijat ovat innoissaan kaupunkipyöristä, joita voi vuokrata panttia vastaan. Myös polkupyöräkauppiaat pärjäävät hyvin. Suosittuja malleja ovat kevyet pyörät, jotka voi taittaa kokoon ja kantaa kahvasta. Ne sopivat kaupunkiajoon.

– Talousongelmat vaikuttavat kaikkeen, myös liikkumiseen. Elämäntavassamme on tapahtunut pieni vallankumous, Pagliaccio sanoo.

Polkupyörävalmistaja Bianchi valmistaa paljon työmatkailuun sopivia pyöriä. Bianchin johtaja Bob Ippolito sanoo, että asiakkaat ostavat nykyisin usein polkupyörän kakkosauton sijaan.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)