Islannin hallitus ei jatka jäsenyysneuvotteluja EU:n kanssa. Islannin pääministeri Kristrún Frostadóttir sanoi sunnuntaina, että Islannin hallitus kunnioittaa kansanäänestyksen tulosta ja demokratiaa. Pääministeri sanoo, että islantilaisten päätös ei ole pettymys, vaan demokratian voitto.
Islantilaiset hylkäsivät EU-jäsenyysneuvottelujen jatkamisen kansanäänestyksessä. Ei-äänet saivat äänestyksessä 52,8 prosenttia. Kyllä-äänet saivat äänestyksessä 47,2 prosenttia.
Islanti haki EU-jäsenyyttä vuonna 2009. Neuvottelut lopetettiin vuonna 2013, kun Islanti pyysi neuvottelujen keskeyttämistä.
Islantilaisten äänestyspäätöksissä vaikuttivat muun muassa kalastus, maatalous ja huoli omasta rahasta. Monet islantilaiset haluavat, että Islanti säilyttää määräysvallan kalastuksessa ja maataloudessa. Monet haluavat myös säilyttää oman rahan. Erityisesti kalastus on herkkä aihe Islannissa.
EU:n kannattajat ovat huolissaan esimerkiksi Yhdysvaltojen politiikasta ja presidentti Donald Trumpista.
