Iranin pakotteet voidaan purkaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.01.2016

Iran on ollut pitkään länsimaiden pakotelistalla. Nyt pakotteita aletaan purkaa ja suhteita solmia uudestaan.

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ilmoitti viikonloppuna, että se hyväksyy Iranin ydinvoimaohjelman. Se tarkoittaa, että IAEA ei enää usko, että Iranin ydinohjelman tavoitteena on rakentaa ydinasetta. Irania pidetään nyt kansainvälisesti turvallisena maana, jonka kanssa muut maat voivat käydä kauppaa.

Iran ja Yhdysvallat vaihtoivat viikonloppuna vankeja sovun merkiksi. Myös maiden ulkoministerit tapasivat.

Iran on merkittävä öljyntuottajamaa. Nyt Iran voi jälleen laillisesti myydä öljyään muille maille.

Se vaikuttaa öljyn maailmanmarkkinoihin merkittävästi.

Suomen entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja uskoo, että Iranin ydinsopimus on erittäin merkittävä asia. Tuomiojan mukaan sopu avaa aivan uusia mahdollisuuksia.

– Sopu Iranin kanssa voi vaikuttaa myös Lähdi-idän rauhanneuvotteluihin ja Syyrian tilanteeseen.

Iran on iso kauppakumppani

Iran on todennäköisesti tulevaisuudessa merkittävä kauppakumppani Yhdysvalloille ja Euroopan unionille. Yhdysvallat, Euroopan unioni, Venäjä ja Kiina lieventävät Irania kohtaan asetettuja talouspakotteita hiljalleen.

Yhdysvaltojen entinen presidentti George W. Bush uhkasi aikoinaan aloittaa sodan Irania vastaan. Bushin mukaan Iran kuului pahan akseliin yhdessä Irakin ja Pohjois-Korean kanssa.

Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi, että talouspakotteiden loppu on suuri hetki Iranille.

Myös Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama kiitteli sopua. Yhdysvaltojen ulkoministerin

John Kerryn mukaan Iranin ydinohjelma on nyt rauhanomainen.

Lähteet HS, Metro

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste