Narges Mohammadi saa Nobelin rauhanpalkinnon

Teksti: Maria Österlund, lähde Yle
Kuva: AFP / Lehtikuva / Narges Mohammadi Foundation
Uutinen julkaistu: 10.10.2023

Iranilainen Narges Mohammadi saa Nobelin rauhanpalkinnon. Nobel-komitean mukaan hän puolustaa ihmisoikeuksia ja puolustaa naisia.

Norjan Nobel-komitea julkisti Nobelin rauhanpalkinnon saajan viime perjantaina Oslossa. Palkinnon saa tänä vuonna iranilainen Narges Mohammadi.

Narges Mohammadi on 51-vuotias. Hän on taistellut pitkään naisten sortoa vastaan Iranissa. Mohammadi on myös puolustanut ihmisoikeuksia.

Narges Mohammadi on rohkea nainen. Viranomaiset ovat pidättäneet hänet useita kertoja. Hän on joutunut vankilaan. Hän on myös saanut rangaistuksen, jossa hänet ruoskittiin julkisesti.

Narges Mohammadi on vankilassa tällä hetkellä. Hänet on tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen ja 70 ruoskaniskuun. Häntä rangaistaan Iranin valtion vastaisesta toiminnasta. Tämä tarkoittaa, että hän on sanonut ja kirjoittanut asioita, joista Iranin johtajat eivät pidä. Mohammadi on arvostellut julkisesti Iranin hallintoa.

Narges Mohammadi toimii hyvien asioiden puolesta myös vankilassa. Hän vastustaa esimerkiksi sitä, miten häntä ja muita naisvankeja kohdellaan vankilassa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)