Ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä

Teksti: Leealaura Leskelä
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.11.2014

Ilmastontutkijat varoittavat tuoreessa raportissaan maapallon ilmaston lämpenemisestä.

Jos lämpenemistä ei pysäytetä, sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Tulevaisuudessa rankkasateet, helteet ja myrskyt lisääntyvät ja merien pinta nousee.

YK:n ilmastopaneelin raportti pohjautuu 800 tutkijan työhön. Raportin mukaan syy ilmaston lämpenemiseen on ihmisen toiminnassa. Esimerkiksi sähkön tuottaminen hiilivoimalla aiheuttaa kasvihuonekaasuja, jotka lämmittävät ilmakehää.

Ilmaston lämpenemistä voidaan kuitenkin hillitä, jos eri maiden hallitukset toimivat nopeasti. Sähköä pitää jatkossa tuottaa tavoilla, jotka eivät aiheuta kasvihuonekaasuja. Näitä tapoja ovat esimerkiksi tuulivoima, aurinkovoima ja ydinvoima.

Ilmaston lämpenemisellä on monenlaisia seurauksia. Esimerkiksi tartuntataudit voivat tulevaisuudessa levitä nykyistä helpommin. Myös monet kasvi- ja eläinlajit ovat vaarassa ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Raportti varoittaa, että aikaa hillitä ilmaston lämpenemistä on vähän.

Hiilivoimasta luopuminen vaatii kansainvälisiä sopimuksia, joita kaikki maat noudattavat. Seuraavan kerran ilmastoasioista neuvotellaan ensi vuonna Pariisin kansainvälisessä ilmastokokouksessa.

Suomen tavoitteena on päästä hiilivoimasta eroon vuoteen 2050 mennessä.

Lähde HS, Ilmatieteenlaitos

2 kommenttia artikkeliin ”Ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)