EU päättää monista asioista

Teksti: Maria Österlund, lähde Euroopan parlamentti
Kuva: EU / Mathieu Cugnot
Uutinen julkaistu: 16.05.2024

Euroopan unioni eli EU perustettiin, jotta sodat loppuisivat Euroopassa. Nykyisin EU on taloudellinen ja poliittinen liitto. EU vaikuttaa merkittävästi 447 miljoonan eurooppalaisen ihmisen arkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen ihmiset halusivat estää sen, että Eurooppaan tulee uusia suuria sotia. Aseisiin ja sotiin tarvittiin hiiltä ja terästä. Jotta voitaisiin estää sotia, Euroopassa päätettiin alkaa tehdä yhteistyötä hiilen ja teräksen tuotannossa.

Vuonna 1952 perustettiin Euroopan hiili- ja teräsyhteisö. Tämä oli perusta Euroopan unionille, jota useimmiten kutsutaan EU:ksi.

Nykyisin EU:ssa on 27 jäsenmaata. Suomesta tuli EU:n jäsen vuonna 1995. EU:n alueella asuu 447 miljoonaa ihmistä. Suurin EU-maa on Saksa, jossa on 83 miljoonaa asukasta.

Nykyisin EU-maat tekevät yhteistyötä monissa muissakin asioissa kuin hiilen ja teräksen tuotannossa. Yhteistyön aiheita ovat esimerkiksi ilmasto, ympäristö, terveys, turvallisuus, muuttoliike ja kaupankäynti.

Kuka päättää EU:ssa?

EU:ssa on monta ryhmää, jotka päättävät asioista. Tärkeimmät ryhmät ovat Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja ministerineuvosto. Parlamenttia kutsutaan joskus EU:n eduskunnaksi ja komissiota hallitukseksi.

Euroopan parlamentin jäsenet muodostavat erilaisia poliittisia ryhmiä. Ryhmät eivät perustu jäsenten kansallisuuteen vaan siihen, mihin poliittiseen puolueeseen he kuuluvat. Nykyisin parlamentissa on seitsemän poliittista ryhmää. Suomella on edustajia kuudessa ryhmässä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)