EU-ero tulee kalliiksi Britannialle

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.08.2017

Britannian EU-erosta eli brexitistä on tulossa kallis. Asiantuntijat eivät kuitenkaan usko, että Britannia peruuttaa enää eroaan. Neuvottelut Britannian ja Euroopan unionin kesken alkoivat tänä vuonna. Britannian pääministeri Theresa May johtaa maansa neuvotteluita. Neuvotteluiden tarkoitus on, että Britannia voi erota Euroopan unionista virallisesti vuonna 2019.

Arvostettu brittilehti Guardian arvioi, että Britannian EU-ero maksaa 100 miljardia euroa. Britannia on valmistautunut maksamaan EU:lle 40 miljardia euroa. EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier ei ole vahvistanut summia.

Vaikeat neuvottelut

EU:n mukaan neuvottelut ovat ajautuneet jo nyt umpikujaan. Neuvottelut alkoivat vasta kesäkuussa.

EU-asiantuntijoiden mukaan Britannian ero voi johtaa hallinnon kaaokseen sekä EU:n sisällä että Britanniassa. Erolla on valtavia poliittisia ja taloudellisia seurauksia.

Theresa May on vakuuttanut, että esimerkiksi ihmisten vapaa liikkuvuus EU:n ja Britannian välillä poistuu viimeistään vuonna 2019. Britannia haluaa myös eroon EU-tuomioistuimen vallasta. Britannia haluaisi sen sijaan säilyttää tulliliiton eli vapaakauppasopimuksen. EU:n mukaan tämä ei ole mahdollista.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)