Etelä-Koreassa oudot massahäät

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.02.2013

Yhdistymiskirkon perustaja ei hyväksynyt esiaviollista seksiä.

Peräti 3 500 pariskuntaa vihittiin samaan aikaan Etelä-Koreassa helmikuun puolivälissä. Kaikki pariskunnat pukeutuivat samalla tavalla. Vihkiäiset olivat osa Yhdistymiskirkon rituaalia. Osa naimisiin päätyneistä oli toisilleen täysin tuntemattomia.

Joukkohäät olivat ensimmäiset, jotka järjestettiin Yhdistymiskirkon ”messiaan” kuoleman jälkeen. Kirkon perustanut Sun Myuong Moon kuoli viime syksynä. Hän piti itseään Jeesuksen työn jatkajana. Kirkon vihkiäisiin on aiemmin osallistunut jopa 10 000 paria yhtä aikaa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)