Ebola-virus leviää Afrikassa

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 26.08.2014

Vaarallinen Ebola-tauti on tappanut yli tuhat ihmistä Länsi-Afrikassa. Viranomaiset ovat julistaneet Ebolan vuoksi hätätilan moniin maihin.

Ebola-epidemia alkoi Guineasta tämän vuoden alussa. Sen jälkeen tauti on levinnyt myös Sierra Leoneen, Liberiaan ja Nigeriaan.

Ebolaan ei ole rokotetta tai lääkettä. Suurin osa Ebolaa sairastavista kuolee viikon kuluessa tartunnasta.

Ebola leviää kosketuksesta ihmiseen, joka on sairastunut tai kuollut siihen. Afrikassa on usein tapana, että koko perhe kokoontuu hyvästelemään ja pesemään vainajaa. Silloin tauti voi tarttua muihin perheenjäseniin.

Monet ihmiset pelkäävät tulla sairaalaan Ebola-osatolle, koska niin monet ovat kuolleet sairaalassa. Siksi he jäävät kotiin sairastamaan, ja koko perhe voi saada tartunnan. Lääkärit ja hoitajat levittävät tietoa, että on vaarallista koskea Ebolaa sairastavaa ihmistä. Myös lääkäreillä ja hoitajilla pitää olla hyvät suojavarusteet.

Monista maista on lähtenyt lääkäreitä ja hoitajia auttamaan niihin maihin, joissa Ebola leviää. Suomesta lähti sairaanhoitaja Virpi Teinilä Sierra Leoneen viime viikolla.

Tauti saattaa levitä myös Eurooppaan. Hyvän sairaanhoidon vuoksi se tuskin kuitenkaan on yhtä vaarallinen kuin Afrikassa. Toistaiseksi Euroopassa on kuollut yksi ihminen Ebolaan. Hän oli työskennellyt Liberiassa.

Ebolaa vastaan yritetään kehittää lääkettä. Tällä hetkellä kehitetään lääkettä nimeltä Zmapp, mutta sitä ei ole vielä testattu kunnolla. Lääke otetaan ehkä käyttöön ilman kunnollista testausta, sillä tilanne on hyvin vaikea.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)