Britannia ja EU allekirjoittivat uuden sopimuksen

Teksti: Maria Österlund
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.01.2021

Euroopan unioni eli EU ja Britannia allekirjoittivat kauppa- ja yhteistyösopimuksen. Sopimus tuli voimaan tammikuun alussa.

Britannia ei ole enää EU:n jäsen, ja myös siirtymäaika on ohi. Uudessa sopimuksessa on monia asioita, joista on muutama esimerkki tässä jutussa.

Sopimuksen mukaan EU ja Britannia jatkavat kaupankäyntiä ilman tullimaksuja. Rajoille tulee kuitenkin enemmän valvontaa kuin ennen.

Britannian pankit ja vakuutusyhtiöt eivät voi enää automaattisesti toimia EU:ssa.

Eurooppalaiset kalastajat voivat kalastaa Britannian vesillä viiden vuoden ajan. Sen jälkeen asiasta neuvotellaan uudestaan.

EU:n kansalaiset eivät enää saa muuttaa Britanniaan vapaasti. Britannialaiset eivät saa enää muuttaa vapaasti EU-maihin. Turistit voivat kuitenkin matkustaa EU:n ja Britannian välillä.

Suuria seurauksia

Brexitillä eli Britannian erolla EU:sta voi olla suuria seurauksia. Monet ihmiset Pohjois-Irlannissa ja Skotlannissa äänestivät sen puolesta, että Britannia jäisi Euroopan unioniin. Silti myös Pohjois-Irlanti ja Skotlanti joutuivat eroamaan EU:sta.

Nyt skotlantilaiset haluaisivat äänestää Skotlannin itsenäistymisestä ja liittyä takaisin EU:hun. Pohjoisirlantilaiset puhuvat, että Pohjois-Irlannin pitäisi ehkä liittyä osaksi Irlantia. Silloin se ei olisi enää osa Britanniaa.

Lähtet Yle, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)