Australian maastopalot jatkuvat

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.01.2020

Australian maastopalot ovat pahin luonnonkatastrofi saarella kymmeniin vuosiin. Australian maastopalot ovat ovat tuhonneet yli kahdeksan miljoonaa hehtaaria maata. Se on Etelä-Korean kokoinen alue.

Tuli on tuhonnut valtavasti koteja ja metsää. Ainakin 27 ihmistä on saanut surmansa. Miljardi luonnonvaraista eläintä on kuollut liekkeihin.

WWF Australian mukaan metsien kasvu uudelleen kestää vuosikymmeniä. Useat eläinlajit saattavat kuolla sukupuuttoon.

Australia on taistellut maastopaloja vastaan jo viime syksystä asti. Paloja ei ole saatu sammutettua. Syynä on poikkeuksellisen kuiva ja kuuma kausi, joka on jatkunut kolmen vuoden ajan.

Australia on vauras maa. Australiaan on kuitenkin kerätty ulkomailta kymmeniä miljoonia euroa lahjoituksina maastopalojen uhreille, palomiehille ja eläimille.

Australian hallitus on luvannut auttaa maastopalojen tuhojen korjaustöissä. Hallitus antaa yli miljardi euroa tukea.

Hallitus ei ota vastuuta

Monet australialaiset ajattelevat, että katastrofi on hallituksen syy. Australian hallitus ei ole tehnyt tarpeeksi, jotta palojen syttyminen olisi voitu estää. Kuivuus ja kuumuus olivat tiedossa. Australian hallituksessa on myös monia henkilöitä, jotka eivät myönnä, että ilmastonmuutos on totta.

Erityisen paljon arvostelua on saanut Australian pääministeri Scott Morrison. Australialaisten mielestä pääministeri ei ota vastuuta eikä osoita johtajuutta. Hän lähti lomailemaan Havaijille jouluna, kun samaan aikaan maastopalot vain pahenivat.

– Syyttely ei auta ketään, Morrison puolustautui The Australian -lehden mukaan.

Australian palot ovat värjänneet taivaan oranssiksi Uudessa-Seelannissa asti. Savua on ajautunut jopa Etelä-Amerikkaan.

Australiassa pelättiin viime viikonloppuna uusia maastopaloja. Viikonloppuna oli tosi kuumaa, lämpötila oli yli 40 astetta.

Lähteet Kaleva, STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)