Navalnyia muistetaan ympäri maailman

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, STT, HS, IL
Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Uutinen julkaistu: 20.02.2024

Aleksei Navalnyin kuolema järkyttää ympäri maailmaa. Monien maiden johtajat syyttävät Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia siitä, että Navalnyi kuoli.

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli viime viikon perjantaina. Hän oli 47-vuotias. Navalnyi oli vankilassa Venäjällä Siperiassa. Hän kärsi vankilassa yli 20 vuoden tuomiota.

Aleksei Navalnyi oli Venäjän tunnetuin oppositiopoliitikko. Hän vastusti Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia ja tämän valtaa. Navalnyi oli koulutukseltaan juristi eli lakimies. Hän arvosteli Vladimir Putinia vuodesta 2008 lähtien.

Länsimaiden johtajat syyttävät Venäjää

Navalnyin virallista kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen. Navalnyin kannattajat sanovat, että Venäjän presidentti Vladimir Putin tappoi hänet. Myös monien länsimaiden johtajat syyttävät Putinia siitä, että Navalnyi on kuollut.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sanoi perjantaina, että Vladimir Putin on vastuussa siitä, että Navalnyi on kuollut.

– Hän oli rohkea ihminen. Navalnyi halusi Venäjän, jossa kaikkia ihmisiä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz sanoi, että Navalnyi puolusti demokratiaa ja vapautta. Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson kirjoitti perjantaina, että Vladimir Putin on henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että Navalnyi ei ole enää elossa.

Suomen presidentti Sauli Niinistö sanoi viime perjantaina, että Venäjä on vastuussa Navalnyin kuolemasta. Niinistö kirjoitti asiasta viestipalvelu X:ssä.

Suomen seuraava presidentti Alexander Stubb sanoi, että hän ajattelee Navalnyin omaisia.

– Aleksei Navalnyi menetti elämänsä, koska hän puolusti vapautta ja demokratiaa. Venäjä on vastuussa siitä, että hän on kuollut.

Suomen pääministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Elina Valtonen syyttivät Venäjää siitä, että Navalnyi on kuollut.

Valtiovarainministeri Riikka Purran mukaan Navalnyi ei tehnyt turhaan työtä vapauden puolesta.

– Venäjällä pelätään oppositiota, arvostelua, vapautta ja vapaita vaaleja. Eri mieltä olevat ihmiset vangitaan Aleksei Navalnyi oli rohkea ihminen, jonka työ ei mennyt hukkaan, Riikka Purra kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Venäjällä on pidätetty satoja ihmisiä

Venäjällä on pidätetty satoja ihmisiä, koska he ovat osallistuneet Aleksei Navalnyin muistotilaisuuksiin. Ihmiset ovat saaneet kahden viikon vankeusrangaistuksia siitä, että he ovat muistaneet Navalnya.

Venäläiset ovat tuoneet kukkia ja kynttilöitä Navalnyin muistoksi eri puolilla Venäjää. Venäjän turvallisuusjoukot ovat keränneet kukat ja kynttilät pois muistopaikoilta. Venäjällä on järjestetty myös pieniä mielenosoituksia Aleksei Navalnyin puolesta.

Julija Navalnaja puhui Münchenin turvallisuuskokouksessa perjantaina 16. helmikuuta. Hänen miehensä Aleksei Navalnyi kuoli samana päivänä Siperiassa. Kuva: Lehtikuva / AFP / Thomas Kienzle

Julija Navalnaja aikoo jatka taistelua vapauden puolesta

Julija Navalnaja on Aleksei Navalnyin vaimo. Hän on 47-vuotias. Navalnaja on opiskellut kauppakorkeakoulussa ja työskennellyt pankissa. Julija Navalnajalla ja Aleksei Navalnyilla on kaksi lasta. Zahar on 16-vuotias ja Darja on 23-vuotias.

Julija Navalnaja julkaisi maanantaina videon, jossa hän Vladimir Putinia Navalnyin kuolemasta. Navalnaja sanoo videolla, että Vladimir Putin tappoi hänen miehensä. Video löytyy Youtube-videopalvelusta.

– Putin tappoi Aleksein. Putin tappoi samalla puolet minusta, puolet sydämestäni ja puolet sielustani. Minulla on kuitenkin vielä toinen puolisko jäljellä. En aio luovuttaa. Jatkan Aleksei Navalnyin työtä. Aion taistella Venäjän puolesta, Julija Navalnaja sanoo videolla.

Julija Navalnyja tapasi maanantaina Belgian Brysselissä Euroopan unionin eli EU:n ulkoministereitä. Viime viikon perjantaina hän puhui Münchenin turvallisuuskokouksessa. Tieto siitä, että Aleksei Navalnyi on kuollut, tuli samana päivänä.

Aleksei Navalnyi ja Julija Navalnyja keskustelivat lokakuussa 2013 Venäjän Kirovissa, kun oikeudenkäynnissä pidettiin tauko. Kuva: Lehtikuva / AFP / Vasili Maksimov

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)