Vesa-Matti Loiri on kuollut

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.08.2022

Taiteilija Vesa-Matti Loiri on kuollut. Loiri on Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia ja rakastetuimpia esiintyjiä. Loiri oli hyvin monipuolinen ihminen. Hän oli näyttelijä, laulaja ja urheilija.

Vesa-Matti Loiri kuoli keskiviikkona. Hän oli 77-vuotias. Loirin kuolinsyy oli syöpä. Loiri kuuli tammikuussa, että hän sairastaa parantumatonta syöpää.

Vesa-Matti Loirin tunnistivat melkein kaikki suomalaiset. Hän ehti esiintyä peräti seitsemällä eri vuosikymmenellä. Loirin ura alkoi jo vuonna 1962. Hän näytteli silloin Pojat-elokuvassa. Loiri oli elokuvassa 17-vuotias.

Loiri esiintyi monissa Spede Pasasen elokuvissa. Hänen tunnetuin roolinsa on Uuno Turhapuro. Hän näytteli Uunoa 19 elokuvassa. Suosituin Uuno-elokuva on Uuno Turhapuro armeijan leivissä. Elokuva tehtiin vuonna 1984. Sen kävi katsomassa elokuvateatterissa yli 750 000 ihmistä.

Vesa-Matti Loiri näytteli Uunojen lisäksi monissa muissa elokuvissa. Hän oli mukana esimerkiksi elokuvissa Hirttämättömät, Jon, Ulvova mylläri ja Pahat pojat.

Monet Loirin roolit television viihdeohjelmissa ovat kestosuosikkeja. Vuosina 1984–1987 Loiri oli mukana Spede Show -sarjassa. Vuosina 1988–1991 hän teki omaa Vesku Show -sarjaa. Näistä ohjelmista muistetaan esimerkiksi hahmot Nasse-Setä ja Jean-Pierre Kusela. Viihdeohjelmien lisäksi Loiri teki myös vakavampia rooleja televisiossa. Loiri muistetaan erityisesti Rauta-ajan Ilmarina ja Putkinotkon Juutas Käkriäisenä.

Vesa-Matti Loiri näytteli tv:n ja elokuvan lisäksi myös teatterissa. Hänen oli mukana esimerkiksi Lapualaisoopperassa ja Seitsemässä veljeksessä.

Vesa-Matti Loiri julkaisi 34 levyä. Hänet tunnetaan erityisesti Eino Leinon runojen tulkitsijana. Loiri julkaisi neljä levyä, jotka sisälsivät Eino Leininon runoihin sävellettyä musiikkia. Loirin  Sydämeeni joulun teen on kaikkien aikojen suosituin joululevy. Levy julkaistiin vuonna 1988.

Vesa-Matti Loiri muistetaan aina Uuno Turhapurona. Kuvassa ovat Vesa-Matti Loiri Uuno Turhapuron roolissa ja näyttelijä Marjatta Raita. Raita esitti elokuvissa Uunon vaimoa Elisabethia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)