Selkokirjat ovat helpompia kuin muut kirjat. Siksi kaikki voivat lukea niitä. Tässä artikkelissa esittelemme seitsemän uutta selkokirjaa nuorille ja aikuisille.
Selkokirjakummin kirja
Merete Mazzarella on ollut selkokirjakummi vuodesta 2021. Tänä vuonna julkaistiin hänen kirjansa Veljeni Martin. Kirja on selkomukautus Mazzarellan kirjasta, jonka alkuperäinen nimi on Violetti hetki. Veljeni Martin kertoo Mazzarellan veljestä Martin Schreckistä.
Uusia novelleja
Tänä vuonna on julkaistu monta uutta kirjaa, joissa on novelleja eli lyhyitä tarinoita.
Ilo elää -kirjassa on kirjoituskilpailun voittajien lyhyitä tarinoita, jotka kertovat ilosta. Ne sopivat nuorille ja aikuisille.
Nadja Sumasen Sade on kaikille sama -kirjassa on tarinoita nuorille. Tarinat kertovat nuorten elämästä ja heidän tunteistaan, esimerkiksi ilosta, surusta ja rakkaudesta.
Käärme kainalossa ja muita tarinoita -kirjassa on hauskoja ja jännittäviä novelleja nuorille.
Runoja selkokielellä
Selkokielisiä runoja on julkaistu hyvin vähän. Selkorunoja on kirjoittanut kuitenkin esimerkiksi Tuija Takala. Hänen uusi runokirjansa on nimeltään Alusta loppuun. Kirjan runot sopivat kaiken ikäisille.
Uusi romaani nuorille
Päivi Lukkarilan kirja Kuinka saavutetaan zanshin kertoo koulukiusaamisesta ja murrosiästä. Vaikka kirjassa käsitellään vaikeita asioita, kirja on myös hauska.
Kirjojen tiedot
Merete Mazzarella: Veljeni Martin (Oppian)
Kirjan on muokannut selkokielelle Jolin Slotte.
Useita kirjoittajia: Ilo elää (Opike)
Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama (Avain)
Kirjan on muokannut selkokielelle Riikka Tuohimetsä.
Silja Vuorikuru: Käärme kainalossa ja muita tarinoita (Laatusana)
Tuija Takala: Alusta loppuun (Avain)
Päivi Lukkarila: Kuinka saavutetaan zanshin (Nokkahiiri)
Kiitos hyvistä lukuvinkeistä!
Terveisin Kirsi
Moi,
Minun mielestäni on syksyn uusia selkokirjoja on hyvä, koska selkokirjat ovat helpompia kuin muut kirjat.
Hei! Minun mielipitesi on, että se on hyvä uutinen. Koska selkokirjat ovat tärkeää ja sopii kaikille.
Terveisin
Nimi
Tuija Takalan Alusta loppuun on todella hyvä kirja. Rakastan selkorunoja!
Kiitos lukuelämyksestä!
Terveisin Kirsi KirjaToukka
Hei, kirjojen aihe kuulostaa mielenkiintoiselta.
Haluaisin lukea tarinan siitä, miten suomalaiset selviytyivät asutuilla mailla kaukana pohjoisessa Suomessa, mitä he käyttivät, miten pukeutuivat, mitä söivät, heidän tapojaan, perinteitään, riittejään, kansantarinoita, taikauskoa ja huvittavia anekdootteja.
kiitos,se on hyvä kirja ja haluaisin lukea siitä lisää.
kiitos uutisesta. on hyvä selkouutiset.