Salkkari-tähdet nyt elokuvassa

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Petri Kiuttu
Uutinen julkaistu: 04.12.2012

Salatut elämät siirtyy risteilyalukselle.

Suomen suosituin päivittäinen tv-sarja Salatut elämät eli Salkkarit siirtyy valkokankaalle. Nightmare – painajainen merellä on muodikas jännityselokuva.

Elokuvan kaksi päivää ja yhden yön kestävä tarina sijoittuu suljettuun tilaan, risteilyalukselle. Kuvaukset tehtiin kesäkuussa risteilyalus Princess Marialla.

Salkkari-elokuva on siitä harvinainen tapaus, että se on ensimmäinen kotimaisesta tv-sarjasta tehty teatterielokuva.

– Tästä pyrittiin tekemään paras mahdollinen, tunteisiin vetoava sekä hauska viihde-elokuva, MTV3:n draamapäällikkö Sarita Harma sanoo.

Ohjaaja Marko Äijön mukaan elokuva on tarkoitettu varhais- nuorisolle. Elokuvassa sivutaan tv-sarjan tapahtumia. Sen voi kuitenkin katsoa, vaikka ei sarjaa säännöllisesti seuraisikaan.

– Salkkareita kastovat eniten 10–24-vuotiaat sekä ikäihmiset. Elokuvan henkilöhahmot ovat samoja kuin tv-sarjassa. Hahmojen henkilöhistoriaan tulee lisävalaistusta. Tv-sarjan vanhemmat näyttelijät eivät ole mukana elokuvassa.

Nightmare – painajainen merellä ensi-ilta 5.12. Elokuvan ikäraja on 12 vuotta. Täysi-ikäisen seurassa 9 vuotta.

Yksi kommentti artikkeliin ”Salkkari-tähdet nyt elokuvassa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)