Punkrockilla euroviisuihin?

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Yle Kuvapalvelu
Uutinen julkaistu: 28.01.2015

Punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät yrittää Suomen euroviisuehdokkaaksi.

Biisin nimi on Aina mun pitää.

– Biisi syntyi niin, että Pertti Kurikka teki kitarariffin ja mä tein sanat. Se kertoo siitä, että ihmisen pitää aina päivisin tehdä jotain asioita, kertoo laulaja Kari Aalto.

Pertti Kurikan Nimipäivät (PKN) syntyi vuonna 2009 kulttuuri-työpaja Lyhdyssä. Bändillä menee nyt lujaa. PKN teki joulukuussa 10 keikan kiertueen Britanniassa.

Iso levy-yhtiö Sony julkaisi Aina mun pitää singlen.

PKN esiintyy Uuden musiikin kilpailun karsinnassa, joka alkaa lauantaina 7.2. Yle TV2:ssa kello 21.

Kilpailua voi seurata myös verkossa osoitteessa yle.fi/umk

Lähteet Yle, Soundi

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)