”Onko mussa miestä mennä kouluun?”

Teksti: Kaisa Kaatra
Kuva: Heikki Fårm
Uutinen julkaistu: 23.04.2013

Dokumenttielokuva Hilton! kuvaa syrjäytyneitä nuoria, jotka eivät saa otetta elämästään.

Dokumenttielokuva tarkoittaa tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa, jossa käytetään myös elokuvallisia keinoja.

Elokuvan päähenkilöt Janne, Mira, Toni ja Pete ovat kaksikymppisiä nuoria. He asuvat Itä-Helsingissä Nuorisosäätiön vuokratalossa. Nuoret ovat nimenneet talon Hiltoniksi hotelliketjun mukaan.

Vuokratalo on luksus-hotellin vastakohta. Nuoret asuvat likaisissa huoneissa kaljatölkkien keskellä. Nuorten yksinäisyys ja elämän tyhjyys tuntuvat pahalta. Odottaako nuoria alkoholistin elämä betonitalossa?

Aina on kuitenkin mahdollisuus uudelle alulle. Syvästi ahdistunut Janne miettii, pystyisikö hän opiskelemaan. Nuoret ovat myös luovia. Toni on tunkenut rummut ahtaaseen keittiöönsä. Miraa laulaminen auttaa. Nuoret tarvitsisivat kuitenkin paljon kannustusta ja välittämistä.

Nelikymppinen Make on isähahmo nuorille, joita yhdistää vaikea perhetausta. Tällainen huolehtiminen tuo elokuvaan toivon pilkahduksen. Toni on nuorista ainoa, josta ainakin mummo on huolissaan. Nuorten syrjäytymisestä puhutaan paljon juhlapuheissa. Hilton! kuvaa, miltä syrjäytyneen nuoren elämä oikeasti näyttää ja tuntuu. ?

Virpi Suutarin Hilton! nyt elokuvateattereissa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)