Mika Kaurismäki kuvasi Lapissa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Jouko Piipponen
Uutinen julkaistu: 25.09.2019

Mika Kaurismäki kuvasi uuden elokuvansa Lapissa. Mestari Cheng -elokuva on lämminhenkinen kertomus erilaisten kulttuurien kohtaamisesta.

Mika Kaurismäki sanoo, että elokuva on vastalause nykyajan ristiriidoille ja vihapuheelle. Elokuva on ystöävällinen ja inhimillinen eli ihmisläheinen.

Mestari Cheng kertoo hyvästä ruuasta, Lapista ja kulttuurien kohtaamisesta. Elokuva on kuvattu Kittilän Raattamassa. Elokuvan pääparia esittävät Anna-Maija Tuokko ja hongkongilainen Chu Pak Hong.

Kaurismäki sanoo, että on jo kauan halunnut tehdä elokuvan Lapissa. Myös elokuvan näyttelijät Kari Väänänen ja Vesa-Matti Loiri halusivat kuvata Lapissa. Väänänen asuu Kemijärvellä ja Loirilla on mökki Inarissa.

Elokuva tulee kansainväliseen levitykseen ja teattereihin myös Kiinassa.

Mestari Cheng tulee ensi-iltaan perjantaina 27. syyskuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)