Maria Ylipää rakastaa musiikkiteatteria

Teksti: HV, Lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 23.04.2013

Maria Ylipää on näytellyt elokuvissa ja televisiossa, mutta hänet tunnetaan ennen kaikkea musikaaleista.

Maria Ylipää kertoo, että hänelle tärkeää on yhdistää laulaminen ja näytteleminen.

– Ja myös tanssi. Musiikkiteatterissa on aina kehittymisen varaa, laji vaatii paljon, Ylipää sanoo.

Ylipää on työskennellyt musiikkiteatterin ammattilaisena noin kymmenen vuotta. Yksi hänen uransa huippuhetkistä on ollut pääosa Svenska Teaternin suositussa Kristina från Duvemålassa. Toinen iso työ oli Elphaba-noidan rooli Helsingin kaupunginteatterin Wicked-musikaalissa.

– Kummankin aikana olen kehittynyt todella paljon. Ne ovat isoimpia naisrooleja, mitä musiikkiteatterissa voi saada. Ne ovat molemmat vahvoja ja äänellisesti haastavia rooleja.

Ylipää pitää huolta äänestään kurinalaisilla elämäntavoilla. Hän liikkuu ja nukkuu paljon, syö terveellisesti eikä juuri juo kahvia tai alkoholia.

Lauluja Onervan runoihin

Talvella Maria Ylipää uppoutui Suomen ensimmäisen merkittävän naisrunoilijan L. Onervan elämään. Syy tähän on Ylipään äänilevy Onerva, jossa Ylipää tulkitsee Onervan runoja. Laulut on säveltänyt Anna-Mari Kähärä. Mukana ovat monet eturivin suomalaismuusikot kuten sellisti Riikka Lampinen, kitaristi Marzi Nyman ja trumpetisti Verneri Pohjola.

– Onervan runot ovat ajattomia, ne sopivat myös tähän päivään, Ylipää sanoo. L. Onerva eli Hilja Onerva Lehtinen (1882–1972) oli paitsi runoilija, myös opettaja, kääntäjä ja lääketieteen opiskelija.

– Onerva on ollut aikanaan todella monilahjakas, ihailtava nainen, joka teki oman päänsä mukaan, Ylipää sanoo.

Onerva on Ylipään ensimmäinen soololevy. Aiemmin hän on levyttänyt yhdessä Emma Salokosken kanssa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)