Madonna tulee Suomeen

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Wikimedia
Uutinen julkaistu: 11.04.2012

Madonna on edelleen suosiossa.

Maailman tunnetuimpiin poplaulajiin lukeutuva Madonna esiintyy elokuussa Suomessa. 53-vuotias Madonna esiintyy 12. elokuuta Helsingin

olympiastadionilla.

Madonnan uusi levy julkaistiin maaliskuun lopussa. Levyn nimi on MDNA, ja siinä kuullaan sykkivää konemusiikkia. Levy on menestys. Se nousi heti ilmestymisensä jälkeen

latauslistojen kärkeen peräti 50 eri maassa. Levyltä julkaistu single Gimme All Your Luvin’ on radiohitti.

Uusi albumi on Madonnan kahdestoista. Hänen ensimmäinen levynsä julkaistiin vuonna 1983, 29 vuotta sitten.

Madonna on esiintynyt Suomessa vain kerran aiemmin. Hän esiintyi noin 90 000 katsojan edessä Helsingin Jätkäsaaressa vuonna 2009.

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste