Kolme uutta Hobitti-elokuvaa

Teksti: HV
Kuva: Warner Bros. Entertainment Inc. and Metro-Goldwyn-Mayer Pictures Inc.
Uutinen julkaistu: 04.12.2012

Hobitti sijoittuu aikaan ennen Tarua sormusten herrasta.

Jos pidät fantasia- elokuvista, 12. joulukuuta on sinulle juhlapäivä. Silloin tulee ensi-iltaan elokuva Hobitti – odottamaton matka. J.R.R. Tolkienin kirjat ja niiden pohjalta tehdyt elokuvat ovat suosittuja ympäri maailmaa. Uusin Tolkienin luomaan tarumaailmaan sijoittuva elokuva kertoo ajasta, joka tapahtui 60 vuotta ennen kuin edellisten elokuvien aika alkoi. Elokuvassa Bilbo Reppuli lähtee matkalle 13 kääpiön ja heidän johtajansa Thorin Tammikilven kanssa.

Elokuvan on ohjannut menestysohjaaja Peter Jackson. Fanit ovat jo kauan odottaneet ohjaajan uutuutta. Ja lisääkin on luvassa. Jacksonin jättihankkeen toinen elokuva Hobitti – Smaugin autioittama maa tulee teattereihin joulukuussa 2013. Sarjan päätösosa Hobitti – sinne ja takaisin valmistuu vuodeksi 2014.

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste