Palkinto myönnettiin Kaurismäelle Toivon tuolla puolen -elokuvan ohjauksesta. Elokuva kertoo syyrialaisesta pakolaisesta ja suomalaisesta kauppamatkustajasta. Pääosia esittävät näyttelijät Sherwan Haji ja Sakari Kuosmanen.
Aki Kaurismäki on Suomen tunnetuimpia elokuvaohjaajia. Hän on ohjannut useita menestyselokuvia, jotka ovat herättäneet huomiota myös Suomen ulkopuolella. Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä voitti Cannesin elokuvakilpailun Grand Prix -palkinnon vuonna 2002.
Kaurismäki piti hyvin lyhyen kiitospuheen Berliinin elokuvajuhlilla. Hän ei myöskään noussut hakemaan palkintoa lavalta, vaan palkinto tuotiin hänelle. Jotkut arvelivat, että Kaurismäki oli pettynyt. Hän olisi ehkä halunnut parhaan elokuvan palkinnon. Se myönnettiin unkarilaiselle elokuvalle On Body and Soul.