Kaurismäki palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva / AFP / Patricia de Melo Moreira
Uutinen julkaistu: 30.05.2023

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla. Kaurismäki sai kilpailun tuomariston palkinnon. Palkinto on elokuvajuhlien kolmanneksi tärkein.

Aki Kaurismäki sai Cannesissa palkinnon elokuvasta Kuolleet lehdet. Elokuva palkittiin tuomariston palkinnolla. Palkintoa pidetään elokuvajuhlien kolmanneksi arvostetuimpana palkintona.

Palkinnon vastaanottivat Kuollet lehdet -elokuvan päänäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Palkinto jaettiin viime lauantaina.

Aki Kaurismäki on saanut arvostettuja palkintoja myös aiemmin. Kaurismäki voitti Cannesin Grand Prix -palkinnon vuonna 2002. Palkinnon sai elokuva Mies vailla menneisyyttä. Mies vailla menneisyyttä oli myös Oscar-ehdokkaana. Kaurismäki sai parhaan ohjaajan tunnustuksen Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2017.

Kuolleet lehdet tulee elokuvateattereihin Suomessa 15. syyskuuta. Kesäkuussa Kuolleet lehdet esitetään Sodankylän elokuvajuhlilla.

Cannesin elokuvajuhlat järjestetään Etelä-Ranskassa. Cannes on maailman kuuluisin elokuvafestivaali.

Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ottivat vastaan pakinnon Cannesissa 27. toukokuuta. Palkinnon luovutti brittiläinen näyttelijä Orlando Bloom (kuvassa vasemalla). Kuva: Lehtikuva / AFP / Christophe Simon

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)