Käärijä tuli toiseksi Euroviisuissa

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle, Yle
Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Uutinen julkaistu: 15.05.2023

Suomen edustaja Käärijä sijoittui toiseksi Euroviisuissa. Eurovision laulukilpailun voitti Ruotsin Loreen.

Ruotsin Loreen voitti Euroviisut. Loreen voitti Euroviisut myös vuonna 2012.

Suomi sijoittui toiseksi Euroviisuissa. Suomen edustaja oli Käärijä. Käärijän esitti kilpailussa laulun Cha cha cha. Käärijä oli kilpailun yleisön suosikki. Käärijästä on tullut jo ilmiö eli hänestä puhutaan kaikkialla.

Käärijä oli laulukilpailun toinen ennakkosuosikki. Ruotsin Loreen oli toinen ennakkosuosikki. Loreen voitti lopulta jännittävän kilpailun. Loreen esitti kilpailussa laulun Tattoo.

Ruotsi ja Suomi olivat Eurooviisujen finaalissa ylivoimaisia. Molemmat saivat yli 500 pistettä. Ruotsi voitti Suomen yli 50 pisteellä. Suomi sai enemmän yleisön ääniä, mutta Ruotsi sai paljon ääniä raadeilta, joissa oli musiikin ammattilaisia.

Käärijä oli pettynyt finaalin jälkeen.

– Minua harmittaa. Olen huono häviäjä. Olin varma siitä, että voitan. Haluan kiittää kaikkia tuesta ja pyytää anteeksi.

Käärijä palasi Suomeen sunnuntaina. Helsinki-Vantaan lentoasemalla odotti suuri joukko ihailijoita eli faneja. Käärijä oli selvästi ilahtunut.

– En tekisi mitään toisella tavalla. Olen nyt tosi tyytyväinen siihen, miten Euroviisut menivät. Lähdin hakemaan voittoa, mutta Loreen voitti.

Käärijä ja Cha cha cha ovat nousseet suureen suosioon koko Euroopassa. Käärijästä on tullut todellinen ilmiö, melkein kaikki tunnistavat hänet. Vihreästä on tullut muotiväri, koska Käärijä käyttää esiintymisasuna vihreää boleroa.

Käärijän toinen sija on erinomainen sijoitus. Käärijän toinen sija on kaikkien aikojen toiseksi paras sijoitus Suomelle. Suomi on voittanut Euroviisut kerran. Lordi voitti laulukilpailun vuonna 2006. Käärijän kappale on kuitenkin suomenkielinen. Käärijästä on tullut jo osa Euroviisujen historiaa.

Käärijän kotikaupunki Vantaa muistaa myös suosikkilaulajaa. Vantaan kaupunki onnittelee Käärijää muraalilla eli seinämaalauksella.

Euroviisujen finaali järjestettiin Englannin Liverpoolissa myöhään lauantai-iltana. Euroviisut järjestetään ensi keväänä Ruotsissa.

Käärijä kuvattiin toimittajien keskellä Euroviisujen finaalin jälkeen.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)