Indica palasi poppiin

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Sony
Uutinen julkaistu: 10.03.2014

Indica on palannut suomen kieleen ja popmusiikkiin. Yhtyeen uuden levyn nimi on Akvaario.

Levy julkaistaan myös muualla Euroopassa. Siellä englannin- kielinen versio tunnetaan nimellä Shine.

Yhtyeen laulaja Johanna ”Jonsu” Salomaa kertoi Staran haastattelussa, että yhtye palasi suomenkieliseen musiikkiin, koska ihailijat toivoivat sitä. – Saimme paljon palautetta ja toiveita. Siksi teimme uuden levyn nyt kahtena eri versiona ja kahdella eri kielellä.

Uusi Indica on entistä popimpaa ja entistä tarttuvampaa musiikkia. Yhtye tekee keikkoja Suomessa keväällä ja kesällä.

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste