Hanoi Rocks soittaa jälleen yhdessä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.09.2022

Suomalainen rock-yhtye Hanoi Rocks esiintyy jälleen yhdessä. Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano soittaa yhdessä syyskuussa 40 vuoden tauon jälkeen.

Hanoi Rocksin alkuperäinen kokoonpano palaa yhteen. Yhtye esiintyy laulaja Michael Monroen juhlakeikalla parin viikon kuluttua. Michael Monroe täytti kesällä 60 vuotta.

Hanoi Rocksin alkuperäinen kokoonpano esiintyi viimeksi vuonna 1982. Siitä on 40 vuotta.

Hanoi Rocks on vaikuttanut moniin kuuluisiin esiintyjiin

Hanoi Rocks on kaikkien aikojen tunnetuimpia suomalaisia rock-yhtyeitä. Hanoi Rocksin musiikki on suosittua Suomen lisäksi esimerkiksi Ruotsissa, Britanniassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Hanoi Rocks on vaikuttanut moniin yhtyeisiin, jotka ovat kuuluisia ympäri maailman. Esimerkiksi Guns N’ Rosesin ja Foo Fightersin jäsenet ovat kertoneet, että Hanoi Rocks oli heille esikuva, kun he olivat nuoria.

Onnettomuus päätti uran 1980-luvulla

Hanoi Rocksiin kuuluivat vuosina 1980–1982 laulaja Michael Monroe (oikea nimi Matti Fagerholm), kitaristi Andy McCoy (oikea nimi Antti Hulkko), kitaristi Nasty Suicide (oikea nimi Jan Stenfors), basisti Sami Yaffa (oikea nimi Sami Takamäki) ja rumpali Gyp Casino (oikea nimi Jesper Sporre). Tämä kokoonpano tekee paluun syyskuussa.

Hanoi Rocksin muut jäsenet olivat suomalaisia, mutta rumpali Gyp Casino oli ruotsalainen. Rumpali Gyp Casino sai potkut yhtyeestä vuonna 1982. Hänen tilalleen tuli englantilainen Razzle (oikea nimi Nicholas Dingley). Razzle kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1984. Hanoi Rocks hajosi seuraavana vuonna.

Hanoi Rocks esiintyi myös vuosina 2001–2009. Yhtyeen alkuperäisestä kokoonpanosta olivat silloin kuitenkin mukana ainoastaan Michael Monroe ja Andy McCoy.

Michael Monroen juhlakonsertti järjestetään perjantaina 23. syyskuuta Helsingin jäähallissa. Konsertissa esiintyvät Michael Monroe, Demolition 23 ja Hanoi Rocks. Mukana on myös yllätysvieraita Suomesta ja ulkomailta.

Hanoi Rocks vuonna 2022: Kitaristi Nasty Suicide (vasemmalla), rumpali Gyp Casino, laulaja Michael Monroe, basisti Sami Yaffa ja kitaristi Andy McCoy. Takana olevassa kuvassa on sama yhtye 40 vuotta aikaisemmin vuonna 1982.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)