Elokuu-yhtye on kesän keikkasuosikki

Teksti: lähde STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 05.06.2012

Elokuu yhdistelee musiikissaan humppaa, reggaeta ja hiphopia.

Elokuu-yhtye on noussut nopeasti suomalaisten uudeksi suosikiksi. Yhtye yhdistelee musiikissaan perinteistä suomalaista humppaa, reggaeta ja hiphopia. Yhtye itse nimittää musiikkiaan city-humpaksi.

Soutaa huopaa oli Suomen soitetuin kappale useamman viikon peräkkäin kevättalvella. Kappale oli myös musiikkipalvelu Spotifyn kuunnelluin. Elokuun ensimmäisen levyn nimi on Hääväki saapuu.

– Omasta mielestämme tällainen tyylien sekoittaminen on luontevaa, yhtyeen jäsen Nopsajalka sanoo. Hänen mukaansa Elokuun rento tyyli toimii hienosti. – Itse tajusimme vasta äskettäin, että kuulostamme hiukan vanhalta J. Karjalaiselta.

Nopsajalka soitti aiemmin toisen suursuosikin Jukka Pojan yhtyeessä. Keikoilla kolmikolla on mukanaan seitsemän hengen iso bändi. Elokuu esiintyy kesällä melkein kaikilla suurilla festivaaleilla.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)