Suomi sai uuden maailmanperintökohteen. Maailmanperintökohde on paikka tai perinne, joka on erityisen tärkeä ja arvokas koko maailmalle.
Suomen uutta perintökohdetta kutsutaan nimellä Aalto Works. Se sisältää 13 rakennusta, jotka ovat Alvar, Aino ja Alissa Aallon suunnittelemia.
Rakennukset sijaitsevat eri puolilla Suomea. Tunnetuin rakennuksista on Finlandia-talo Helsingissä. Myös Helsingissä sijaitsevat Kulttuuritalo, Kansaneläkelaitoksen pääkonttori, Alvar Aallon ateljee ja Aallon perheen koti sisältyvät Aalto Works -perintökohteeseen.
Unesco päättää perintökohteista
Perintökohde voi olla esimerkiksi merkittävä rakennus, luontoalue tai aineeton taito tai perinne. Perintökohteista pitää pitää hyvää huolta, jotta ne säilyvät tuleville sukupolville. Unesco eli Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö päättää perintökohteista.
Aalto Works -kohteeseen kuuluvat myös Paimion parantola, Aaltokeskus Seinäjoella, Villa Mairea Porissa, Aalto-kodit Sunilassa, Säynätsalon kunnantalo ja Aallon kampus Jyväskylässä, koetalo Muuratsalossa ja Kolmen Ristin kirkko Imatralla.
– Hienoa, että suomalaista arkkitehtuuria lisätään luetteloon, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie sanoo.
Ministeri Talvitie toivoo, että uudet perintökohteet houkuttelevat turisteja Suomeen.
Suomessa on ennestään seitsemän perintökohdetta: Suomenlinna, Vanha Rauma, Verlan puuhiomo, Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue, Petäjäveden vanha kirkko ja pahvitehdas, Struven ketju ja Merenkurkun saaristo.
