Tarja Halonen uskoo tasa-arvoon

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 10.01.2021

Presidentti Tarja Halosen mukaan yhdenvertaisuus on toimivan yhteiskunnan edellytys. Halonen on tasa-arvon tinkimätön kannattaja. Presidentti Halonen on Selkosanomien haastattelussa.

Tarja Halonen on ensimmäinen nainen, joka nousi presidentiksi Suomessa. Halosen presidenttikaudella nainen johtavassa asemassa oli vielä harvinaisuus.

– Sain varmasti myös tavallista enemmän huomiota. Suomen nykyisessä hallituksessa on paljon naisia tärkeimmissä tehtävissä. Siksi hallitus herättää myönteistä huomiota myös ulkomailla. Luottamus täytyy aina ansaita.

Saavutettavuus on tärkeä asia

Presidentti Halosen mukaan saavutettavuus on tärkeää koko yhteiskunnassa.

– Se on keino, jolla yhdenvertaisuus toteutuu. Tiedonvälitys on tärkeä asia nykymaailmassa. Ihmisten täytyy saada luotettavaa tietoa. Muuten ihminen alkaa kuvitella, kuinka asiat ovat.

– Uutisten tulisi olla mahdollisimman selkeitä. Tällä tavalla meille muualta muuttaneet ihmiset, ikäihmiset ja ihmiset, joille lukeminen ja kirjoittaminen on vaikeaa, voivat ymmärtää niitä.

Presidentti Halonen sanoo, että Selkosanomilla ja muulla selkokielisellä tiedonvälityksellä on tärkeä asema.

– Huomaan joskus, että kaipaan joskus itsekin selkokieltä. Erilaisten asiantuntijoiden kieli voi olla niin monimutkaista. Olen Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja. Joudun joskus kokouksessa pyytämään, että asia kerrotaan ymmärrettävästi.

Presidentti Halosen haastattelu jatkuu Kasvokkain-osiossa.

2 kommenttia artikkeliin ”Tarja Halonen uskoo tasa-arvoon”

  1. When the story calls president of Suomi, is that now? or was that in the past? I understood the story, but I still need google translate for more words than is comfortable. That does not mean the story should be simpler, I think it is short and very clear. I just need to learn more words, and read more of these stories.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)