Vesa Heilala lähtee avaruuteen

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Kaisa Kaatra
Uutinen julkaistu: 31.07.2018

Vesa Heilala kutsuu itseään suomalaiseksi astronautiksi. Heilala on varannut lennon raketilla avaruuteen. Heilala lähtee avaruusmatkalle lähivuosien aikana. Heilalan mukaan avaruuslento on hänen unelmansa.

Milloin kiinnostuit avaruudesta?

– Minulla on valokuva, jossa rakennan seitsemänvuotiaana avaruusrakettia. Luin lapsena ahkerasti Avaruusmatka-sarjakuvalehteä, katsoin televisiosta Star Trek -sarjaa ja elokuvissa Tähtien sotia. Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta. Jokaisella ihmisellä on omat haaveensa. Minä sijoitin kesämökkirahani avaruuslentoon.

Mikä avaruudessa kiehtoo?

– Ajatus siitä, että pääsee katsomaan maapalloa. Haluan nähdä pallomme avaruudesta.

Milloin ostit avaruusmatkan?

– Kuulin vuonna 2010, että kaupallisen avaruusmatkan voi ostaa myös Suomessa. Menin silloin saman tien matkatoimistoon ja varasin lennon. Matka maksoi 200 000 dollaria eli noin 150 000 euroa. Minulla ei ollut niin paljon säästöjä, joten otin pankkilainaa. Minulla on lippu Virgin Galactic -yhtiön avaruuslennolle.

Milloin lähdet avaruusmatkalle?

– Lähivuosien aikana. Matkan piti toteutua alun perin vuonna 2013. Seuraavana vuonna avaruusalus rikkoutui testilennolla. Toinen lentäjistä kuoli. Onnettomuus aiheutti viivästyksen avaruuslentoihin. Virgin Galacticin hanke ei kuitenkaan loppunut onnettomuuden takia. Yhtiöllä on nyt uusi avaruusturisteille tarkoitettu raketti.

Minkälaisella aluksella lennätte?

– Raketissa on kaksi lentäjää ja kuusi matkustajaa. Raketti muistuttaa avaruussukkulaa. Lento lähtee Spaceport Americasta, joka on New Mexicon osavaltion lentokenttä. Avaruuslentokenttä on keskellä aavikkoa, jossa ei ole asutusta. Kentän vieressä on Yhdysvaltojen armeijan ohjustukikohta.

Kuinka kauan avaruusmatka kestää?

– Lento kestää 2,5 tuntia. Raketti lentää sadan kilometrin korkeuteen. Tässä korkeudessa olemme noin viisi minuuttia. Sata kilometriä on myös sovittu avaruuden rajaksi.

Yleistyykö avaruusturismi eli kaupallinen avaruusmatkailu tulevaisuudessa?

– Kyllä, aivan varmasti näin käy. Ensimmäiset Lontoon ja New Yorkin väliset lentomatkat maksoivat lähes 100 000 euroa. Nykyisin sama lentomatka maksaa reilusti alle tuhat euroa. Avaruusmatkailu yleistyy aivan varmasti seuraavien 10–20 vuoden aikana. Myös avaruuslentojen hinnat laskevat.

Vesa Heilalan kotisivut verkossa: www.suomalainenastronautti.fi.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)