Verenluovuttajia tarvitaan myös tulevaisuudessa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu, Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.08.2022

Verta ei voi korvata lääkkeillä. Siksi on tärkeää, että vapaaehtoiset luovuttavat verta. Veripalvelu tarvitsee joka arkipäivä 800 luovuttajaa. On tärkeää luovuttaa verta myös poikkeusoloissa koronaviruksen aikana.

Kuka voi luovuttaa verta?

Verta voivat luovuttaa kaikki, jotka ovat perusterveitä ja tuntevat vointinsa hyväksi. Verenluovuttajan täytyy olla 18–70-vuotias. Korkeintaan 59-vuotias voi luovuttaa verta ensimmäistä kertaa. Yli 66-vuotias voi luovuttaa verta, jos hän käy verenluovutuksessa vähintään joka toinen vuosi.

Verenluovuttajan täytyy painaa vähintään 50 kiloa ja enintään 200 kiloa. Pysyvän asuinpaikan pitää olla Pohjoismaissa, EU-maissa tai Britanniassa. Luovuttajan hemoglobiinin täytyy olla naisilla vähintään 125 g/l ja miehillä vähintään 135 g/l.

Hemoglobiini mitataan verenluovutuksessa. Verenluovutuksesta ei makseta. Saat kuitenkin juotavaa ja pientä purtavaa.

Veripalvelukeskus on Helsingin Kivihaassa

Veripalvelukeskus sijaitsee Helsingin Kivihaassa. Keskuksessa ovat hallinto, verivalmisteiden tuotanto, laboratorio ja verenluovutuspiste. Veripalvelukeskuksessa on töissä noin 300 ihmistä. Kaikkiaan Veripalvelussa työskentelee 500 ihmistä.

– Meillä työskentelee monen eri alan ammattilaisia. Meillä on töissä sairaan- ja terveydenhoitajia, laboratorionhoitajia, bioanalyytikoita, lähihoitajia, lääkäreitä, tradenomeja, merkonomeja, farmaseutteja, proviisoreja, luonnontieteilijöitä ja insinöörejä, Veripalvelun tiedottaja Iira Hartikainen kertoo.

Veripalvelukeskuksen lisäksi Suomessa toimii 10 eri veripalvelutoimistoa yhdeksällä eri paikkakunnalla. Helsingissä on myös tutkimus- ja tuotekehitysosasto.

Veripalvelukeskus toimii ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Keskuksesta kuljetetaan verta sairaaloihin, jotka tilaavat keskuksesta verivalmisteita. Veri kuljetetaan lentokoneella, linja-autolla, taksilla ja Postin kuljetuksella.

Veripalvelun tärkein tehtävä on varmistaa, että sairaaloissa on aina verivalmisteita potilaita varten. Verenluovutus onnistuu kuitenkin vain arkipäivisin.

Verta voi luovuttaa myös koronan aikana

Voit luovuttaa verta kaikissa Veripalvelun toimistoissa. Verta voi luovuttaa myös erilaisissa tilaisuuksissa, joita Veripalvelu järjestää. Verenluovutukseen pitää varata aika.

Vaikka koronaviruksen takia elämme poikkeusoloissa, verenluovutus on mahdollista. Veripalvelu korostaa, että juuri nyt on tärkeää luovuttaa verta.

– Joka vuosi 40 000 potilasta tarvitsee verivalmisteita. Verta ei voi korvata lääkkeillä. Siksi on tärkeää, että vapaaehtoiset luovuttavat verta. Veripalvelu tarvitsee joka arkipäivä 800 luovuttajaa. Silloin verivarastot säilyvät hyvinä. Onneksi tuo tavoite täyttyy usein.

Veri säästää myös ihmishenkiä. Lisäverta käytetään esimerkiksi onnettomuuksien uhrien hoitoon.

– Onnettomuuksien uhrit saattavat selviytyä hengissä ainoastaan verensiirron ansiosta.

Verenluovutus tuntuu monista luovuttajista mukavalle. Verenluovutus saattaa tuntua siltä, että olo kevenee ja tulee puhtaampi tunne. Ei kuitenkaan ole tieteellistä näyttöä siitä, että verenluovutus parantaisi terveyttä.

Veripalvelu huolehtii koko Suomen verivalmistehuollosta. Tehtäviin kuuluvat luovuttajien hankkiminen, luovutusten järjestäminen, veren keräys ja testaus.

Veripalvelu varastoi ja jakelee verta sairaaloihin ja huolehtii kantasolusiirteiden välittämisestä. Veripalvelu tekee myös tieteellistä tutkimusta.

Verentarve vaihtelee päivittäin

Suomalaisten yleisimmät veriryhmät ovat A+, O+ ja B+. Veriryhmien luokittelut perustuvat veren punasolujen ominaisuuksiin ja plasman vasta-aineisiin. Veriryhmät vaihtelevat väestössä, eikä niillä ole merkitystä henkilön terveyden kannalta.

Veren tarve vaihtelee päivittäin. Veripalvelun nettisivulla on joka päivä pisarabarometri, joka kertoo mistä veriryhmästä on kulloinkin tarvetta.

Niin sanotusta hätäverestä eli 0-negatiivisesta on usein pulaa. Tämän veriryhmän verta voi siirtää kaikille muille veriryhmille. Eniten tarvitaan kuitenkin yleisimpiä veriryhmiä A+, O+ ja B+.

Juttu on julkaistu Selkosanomissa 21.10.2020.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)