Vanhat toivovat ystäviä

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Markku Juusola
Uutinen julkaistu: 12.10.2016

Elisa Tiilikainen tutkii yksinäisyyttä. Hän on selvittänyt, miten erityisesti vanhat ihmiset kokevat yksinäisyyden.

Tiilikainen on haastatellut vanhuksia ja tutustunut muihin tutkimuksiin. Tutkimusten mukaan joka kymmenes yli 80-vuotias kokee, että hän on usein yksinäinen.

Lisääntyykö yksinäisyys nykyään?

– Ei lisäänny. Kaikkein vanhimpien yksinäisyys lisääntyy. Heitä on yhä enemmän, koska ihmiset elävät yhä vanhemmiksi. Hyvin huonokuntoisia vanhuksia asuu yksin. He kertovat usein, että he kokevat yksinäisyyttä ja turvattomuutta.

– Suomalaiset kokevat yksinäisyyttä vähemmän kuin monet muut kansat. Suomi on yksilöllinen maa. Esimerkiksi kreikkalaiset vanhukset ovat yksinäisempiä. Kreikka on yhteisöllisempi maa kuin Suomi. Kreikkalaiset vanhukset odottavat, että sukulaiset ovat enemmän heidän kanssaan. Suomalaisille riittää vähemmän.

Miten vanhat ihmiset kuvailevat yksinäisyyttä?

– Kun ikä nousee, ystävät vähenevät. Vanhat kaipaavat sydänystäviä, joiden kanssa voi jakaa elämän kokemuksia. He kaipaavat ystäviä, joiden kanssa voi esimerkiksi matkustaa, kalastaa tai mennä mökille.

– Vanhus saattaa kaivata myös puolisoa. Varsinkin yksinäiset miehet kaipaavat puolisoa.

– Kyläilykulttuuri on muuttunut. Vanhukset tottuivat nuorina siihen, että vierailulle voi mennä koska tahansa. Nyt ei haluta häiritä muita.

– Vanhukset toivovat, että naapurit tervehtivät heitä ja auttavat heitä. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Yksinäisyyteen liittyy usein turvattomuuden tunne.

– Myös ympäristö vaikuttaa yksinäisyyteen. Suomessa talvi on pimeä, ja kadut ovat liukkaita. Vanhukset eivät uskalla lähteä liikkeelle. Esteettömyys on tärkeää myös vanhoille ihmisille.

Mitä voimme tehdä, jotta yksinäisyys vähenee?

– Voimme tehdä pieniä asioita, kuten avata oven tai antaa paikan bussissa. Muiden ihmisten kohtaaminen ja kunnioitus ovat tärkeitä asioita.

Onko yksinäisyydessä hyviä puolia?

– Kun yksinäisyydestä puhutaan, usein sanotaan, että joku kärsii yksinäisyydestä. Todellisuudessa ihmiset kokevat yksinäisyyden monella tavalla. Joitakin yksinäisyys ahdistaa. Jotkut puolestaan nauttivat siitä, että he saavat olla yksin omien ajatustensa kanssa. On tärkeää päättää itse, millaista yhteydenpito muihin ihmisiin on.

4 kommenttia artikkeliin ”Vanhat toivovat ystäviä”

  1. Tervehdys tai puhuminen vanhemmille ihmisille voi auttaa heitä tuntemaan itsensä onnellisemmiksi ja vaikutusvaltaisemmiksi.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)